Suomen Rauhanturvaajaliiton hallitus on valinnut vuoden 2016 rauhanturvaajaksi sotilaslakimies Markku Saarikannaksen.

Markku Saarikannas on kotiutunut viimeisimmästä kriisinhallintatehtävästään Afganistanista kuluvan vuoden tammikuussa. Aikaisemmin hän on palvellut sotilaslakimiehen tehtävässä vuonna 2010 KFOR-operaatiossa Kosovossa ja 2011 Afganistanin ISAF-operaatiossa. Palvelustehtävänsä Saarikannas on hoitanut aina erinomaisesti. Rauhanturvaajien keskuudessa Markku Saarikannas on ollut erittäin pidetty ja arvostettu. Saarikannaksen ammattimainen ja aktiivinen toiminta sotilaslakimiehenä on vaikuttanut positiivisesti suomalaisen kriisinhallintajoukon suorituskykyyn, suomalaisten muilta kansallisuuksilta saamaan tukeen sekä suomalaisten jokapäiväiseen toimintaan monikansallisessa toimintaympäristössä. Monikansallista yhteistyötä ohjataan sopimusjärjestelyillä, joita Saarikannas on omien joukkojensa osalta ollut neuvottelemassa ja kehittämässä. Jo koulutuksessa ja myöhemmin operaatioissa Saarikannas on osoittanut oikeanlaista asennetta ja hyvää esimerkkiä nuoremmille.

nobel haku 1psd

Suomen Rauhanturvaajaliitto ry    
Ylläpito