Lehdistömateriaali

Palvelussuhteen ehtoihin kiinnitettävä huomiota

Suomen Rauhanturvaajaliitto lähtisi kehittämään kriisinhallintatehtäviin hakeutuvien suomalaisten palvelussuhteen ehtoja. Rauhanturvaajaksi haluavien määrä on ennätysalhaalla, ja yksi syy on juuri palvelussuhteen ehdoissa.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä henkilöstön turvallisuuteen. Liitto haluaa korostaa avoinna oleviin tehtäviin hakeutuvien huolellista valintaa, tehokasta koulutusta ja parasta mahdollista varustusta.
Reserviläisten palkkojen kehityksen tulee seurata ammattisotilaiden palkkojen kehitystä ja saman vaativuusluokan tehtävästä tulee maksaa sama palkka.

Viimeaikaiset Afganistanin tapahtumat ovat osoittaneet, että kriisinhallintatehtävät ovat aiempaa haastavampia. Myös suomalaiset ovat joutuneet vaaratilanteisiin ja haavoittuneet.

- Näemme erittäin tärkeänä, että operatiivisessa tehtävässä loukkaantuneen tai haavoittuneen ja sen vuoksi kotiutetun rauhanturvaajan taloudelliset edut säilyisivät ainakin palvelussopimuksen ajan tasolla, joka olisi verrattavissa palkkaukseen operaatioalueella, sanoo liiton puheenjohtaja Heikki Holma.

Suomen Rauhanturvaajaliitto ei ole edunvalvontajärjestö mutta seuraa muiden reserviläisjärjestöjen kanssa muun muassa palvelussuhteen ehtojen kehittämistä. Liiton mielestä yhteistyö puolustusvoimien kanssa toimii hyvin.
Rauhanturvaajaliitto on myös puolustusvoimien kumppani, joka tarjoaa psykososiaalista tukea rauhanturvaajille muun muassa kotiuttamistilaisuuksissa. Liitto on valmis antamaan vertaistukea myös palveluksen jälkeen sitä tarvitseville. Tässä tehtävässä liiton päivystävä puhelin on avainasemassa.



Suomen Rauhanturvaajaliitto järjestäytyy syyskokoukseen Lahteen lauantaina 10.10.2009. Tiedotusvälineillä on mahdollisuus haastatella liiton edustajia ja rauhanturvaajia kaikilta vuosikymmeniltä lauantaina 10.10. kello 11:00-11:45 hotelli Alex Parkissa Lahdessa.

Lisätietoja: puheenjohtaja Heikki Holma puh 040 729 2747 tai tiedotuspäällikkö Kimmo Wirén puh 0400 216062.


Suomi ei käy sotaa Afganistanissa

Suomen Rauhanturvaajaliitto on huolissaan Afganistanin kriisinhallintaoperaatiota koskevista vääristä mielikuvista. Liitto korostaa, että suomalaiset rauhanturvaajat toimivat maassa YK:n  valtuuttamassa operaatiossa, jonka tarkoituksena on luoda vakautta ja  turvallisuutta.

Suomalaiset rauhanturvaajat eivät käy maassa hyökkäys- eivätkä mitään muutakaan sotaa. Suomalaiset ovat viime aikoina joutuneet lukuisiin tulitaisteluihin, joissa he ovat puolustautuneet saamiensa ohjeiden mukaan. Liitto muistuttaa, että suomalaisilla on tiukat määräykset sotilaallisesta voimankäytöstä. Periaatteena on vastata aina pienimmällä mahdollisella voimalla.  Afganistan on haastavin kriisinhallintaoperaatio, johon suomalaiset ovat osallistuneet. Vuosien saatossa olemme ennenkin kohdanneet luoteja ja kranaatti-iskuja. Rauhanturvaajaliitto pelkää, että asiaa tuntematon poliittinen kilpalaulanta operaatiosta mustaa suotta suomalaisten rauhanturvaajien maineen.

- Suomalaiset rauhanturvaajat ovat hyvin koulutettuja ja tuntevat  vastuunsa. Rauhanturvaajamme ymmärtävät tehtävien luonteen ja reagoivat tilanteiden vaatimalla tavalla, toteaa liiton tiedotuspäällikkö Kimmo Wirén.

Suomalainen rauhanturvaaja pärjää Afganistanissa

Suomella on Afganistanissa ISAF-operaatiossa noin 200 rauhanturvaajaa. Suomalaisten vastuualueella maan pohjoisosissa on viime aikoina sattunut lukuisia yhteenottoja, joissa suomalaiset ovat olleet osallisina. Suomen Rauhanturvaajaliiton mielestä rauhanturvaajiemme on ensisijaisesti muistettava palvelusturvallisuus. Tehtävän suorittamiseksi sotilaallisissa kriisinhallintatehtävissä on joskus voimannäytön lisäksi käytettävä sitä.

Liitto ei pidä viimeaikaisia tapahtumia yllättävinä, sillä tilanteen kärjistymistä osattiin odottaa ennen maassa järjestettäviä presidentin vaaleja. Turvallisuustilanteen odotetaan jatkuvan jännittyneenä pitkään vaalien jälkeenkin.

Onko Afganistan liian vaarallinen suomalaisille?

Liiton mielestä suomalaisten rauhanturvaajien koulutus, varustus ja osaaminen ovat huippuluokkaa myös kansainvälisillä mittareilla. Suomalainen rauhanturvaaja pärjää haastavissakin tilanteissa, joten huolta ei tarvitse kantaa. Kaikissa operaatioissa on kuitenkin riskinsä, sillä vaaratonta operaatiota ei ole.

- Työnantajan puolesta kaikki, mikä on tehtävissä, on tehty. Rauhanturvaajan oman motivaation pitää olla kohdillaan. Olen luottavaisin mielin ja uskon, että suomalaiset pärjäävät, sanoo Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja Heikki Holma.

Rauhanturvaajaliitto ei ota kantaa siihen, pitäisikö Suomen vetäytyä pois Afganistanin kriisinhallintaoperaatiosta, sillä kyse on poliittisesta päätöksenteosta.

Nobel -muistoristi

Rauhanturvaajaliitto 50 vuotta

nuku2017

Suomen Rauhanturvaajaliitto ry     Sivustokartta
Ylläpito