Uutiset

YK:n Rauhanpäivän kävely lähestyy

YK:n kansainvälistä Rauhanpäivää vietetään perjantaina 21.9. ja tapahtuma liikuttaa ihmisiä vauvasta vaariin ympäri maailman.
Suomessakin Maailman Veteraanijärjestön (WVF) aloitteesta vuonna 2008 aloitettua YK:n rauhanpäivän kävely- ja liikuntaperinnettä jatketaan tänäkin vuonna ympäri maata. Tavoite on ylittää viimevuotinen 7546 osanottajan määrä. Tilaisuuksia järjestetään ainakin 20 paikkakunnalla pääsääntöisesti sunnuntaina 23.9. Muutamalla paikkakunnalla tapahtuma on päällekkäisyyksistä johtuen eri päivänä. Lisäksi on sovittu, että koululaiset voivat koulutyöhön liittyen osallistua myös 16.9 tai 23.9 alkavilla viikoilla. Tarkemmin tapahtumista ilmoitetaan ja tiedotetaan järjestävien organisaatioiden toimesta paikallisesti.  
Kävely- ja liikuntajärjestelyt ovat paikkakuntakohtaisia. Esimerkiksi Kuopiossa on mukaan ideoitu rauhanhölkkä, josta kertyy sponsoroitua tukirahaa paikallisille veteraanijärjestöille. Valtakunnallinen päätapahtuma järjestetään Kouvolassa, jossa Kymenlaakson Rauhanturvaajat ovat yhtenä järjestäjänä.  
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tämän syksyn tapahtuman arvovaltainen suojelija ja hänen tervehdyksensä tullaan mahdollisuuksien mukaan jakamaan tiedoksi kaikille tapahtumapaikkakunnille.
Tapahtumista antaa lisätietoja Heikki Pietilä: etu.suku(a)rauhanturvaajaliitto.fi ja puh: 040 5345 696.

Pentti Laamanen nukkui pois

Liiton entinen puheenjohtaja ja kunniajäsen Pentti Laamanen nukkui pois maanantaina 20.8.2012. Eversti Laamanen syntyi 24.12.1927 Mikkelissä. Rauhanturvaajana hän on palvellut mm. Libanonissa vuonna 1958 UNOGIL-operaatiossa ja Golanilla UNDOF:ssa. Sinibarettiliiton puheenjohtajana hän toimi 1986 - 1993.

Alakategoriat

  • Tiedotteet

    Kriisinhallintaveteraanitunnuksesta juhlava RINTAMERKKI

    Rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioissa palvelleille myönnettiin v.2016 veteraanistatus, jonka yhteiseksi tunnustukseksi puolustusministeriö lähetti kaikille kriisinhallintaveteraanikortin. Korttiin on painettuna virallisesti käyttöön hyväksytty kriisinhallintaveteraanitunnus. Tunnuksen on suunnitellut Esko Hakulinen.

    Tunnuksen keskuskuviona on miekka, jonka terästä versoo oliivipuun oksa lehvineen ja marjoineen. Kuviota kehystää miekan ponteen kiinnittyvä laakerinlehväseppele. Miekka symboloi sotilaallista toimintaa ja siitä versova oliivinlehvä rauhaa. Laakerinlehväseppele kuvaa kunniaa ja edistystä.

    Suomen Rauhanturvaajaliitolla on yksinoikeus tunnukseen ja sen käyttöön.

    Liitto on nyt teettänyt kaikille yhteisestä kriisinhallintaveteraanitunnuksesta HOPEISEN RINTAMERKIN, jonka hankkimiseen on oikeutettu jokainen kriha-veteraanikortin haltija.

    RINTAMERKKI on aitoa 925/00 hopeaa ja sen halkaisija on 16 mm. Merkki toimitetaan yksittäispakattuna kiinnitettynä pahvikorttiin, jonka kuva-aihe on sama kuin veteraanikortissamme.

    Merkkiä myydään aluksi vain liiton jäsenyhdistysten kautta ja sen jäsenhinta on 25 euroa (ei-jäsenille 35 euroa). Myyntituotolla tuetaan liiton kriisinhallintaveteraani- ja vertaistukitoimintaa. Toimitukset yhdistyksille alkavat YK-päivän jälkeen.

    Yhteystiedot jäsenyhdistyksiin: www.rauhanturvaajaliitto.fi/jasenyhdistykset

    Teksti ja kuvat: Esko Hakulinen

     

Rauhanturvaajaliitto 50 vuotta

nuku2017

Suomen Rauhanturvaajaliitto ry     Sivustokartta
Ylläpito