Uutiset

Puheenjohtaja Holmalle korkea huomionosoitus

Hagglund luovuttaa Vapaudenristin Heikki HolmalleTasavallan Presidentti Tarja Halonen on myöntänyt liittomme puheenjohtajalle Heikki Holmalle korkean huomionosoituksen. Vaasan liittokokouksen iltajuhlassa kunniajäsenemme kenraali Gustav Hägglund luovutti 1. luokan Vapaudenristin miekkoineen Holmalle. Ritarikunnan perusteluina olivat Heikki Holman suunnaton maanpuolustuksen, kuten rauhanturvaajien ja heidän läheisien tukijärjestelmän, eteen tekemä työ.

Kenraalimajuri Heikki Holma on toiminut Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtajana vuodesta 2007. Vuotta aiemmin hän oli jäänyt reserviin Pääesikunnan kansainväliseltä osastolta, jonka päällikkönä hän pitkään toimi.

Yhteistyö Puolustusvoimien kanssa jatkuu tiiviinä

Suomen Rauhanturvaajaliiton delegaatio verifioi viime kuussa uudelleen yhteistoimintamuistion Porin Prikaatin ja liiton välisestä yhteistyöstä kriisinhallintaorganisaation psykososiaalisen tuen järjestämiseksi.

Joulukuussa 2008 allekirjoitettu yhteistyösopimus Puolustusvoimien ja liiton välillä valtuutti liiton suoran yhteistyön ja vaatimuksen kriisinhallinnan psykososiaalisen tuen järjestämiselle. Tämän perusteella liiton puheenjohtaja Heikki Holma ja Porin Prikaatin komentaja, eversti Eero Pyötsiä allekirjoittivat päivitetyn muistion, joka yksityiskohdissaan linjaa asiantuntijayhteis- työn, tiedottamiseen liittyvän yhteistyön, koulutusyhteistyön ja asiantuntija-avun kohdentamisen seuraavan toiminta vuoden aikana 2011.
Viime vuoden seitsemän palautetilaisuuden jatkoksi vuonna 2011 poikkeuksellisen pienen kriisinhallintahenkilöstön määrästä huolimatta on jo alustavasti suunniteltu kuusi palautetilaisuutta joihin osallistuu jäsenyhdistyksistä 5–10 ryhmäkeskustelujen ohjaajaa aina kotiutuvan joukon suuruudesta riippuen. Lisäksi liiton edustaja luennoi alustavasti kaksi kertaa vaihtohenkilöstön koulutusjaksoilla liiton ja jäsenyhdistysten toiminnasta ja psykososiaalisen tuen järjestelmästä yhdessä Porin Prikaatin kriisinhallintahenkilöstön kanssa.

Hyväksi muotoutunut yhteistyö Puolustusvoimien, Porin Prikaatin, MPK:n ja liiton välillä jatkaa asiantuntijapoolin laajentamista ja lisää sen ammattitaitoa kriisinhallintahenkilöstön poikkeuksellisesta määrästä huolimatta. Porin Prikaati on erityisesti toivonut lisää Afganistanissa palvelleita rauhanturvaajia varsinkin SKJA:n palautetilaisuuksiin.
Yhteistoimintamuistion päivityskokouksessa sovittiin edelleen syventyvästä yhteistyöstä tiedotustoiminnassa ja liiton lupauksesta järjestää vuonna 2011 sopimuksen mukaisesti lehden ilmaisnumeron jokaiselle palvelukseen lähtevän rauhanturvaajan lähiomaiselle. Lisäksi Porin Prikaati informoi alustavasti, että keväällä ja syksyllä järjestetään kriisinhallintaoperaatiossa olevan henkilöstön lähiomaisille tiedotus- ja keskustelutilaisuus. Lisäksi SKJA:n vaihtohenkilöstön koulutusjaksolla järjestetään läheistenpäivä, jossa on myös liiton edustusta paikalla.

Alakategoriat

  • Tiedotteet

    Kriisinhallintaveteraanitunnuksesta juhlava RINTAMERKKI

    Rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioissa palvelleille myönnettiin v.2016 veteraanistatus, jonka yhteiseksi tunnustukseksi puolustusministeriö lähetti kaikille kriisinhallintaveteraanikortin. Korttiin on painettuna virallisesti käyttöön hyväksytty kriisinhallintaveteraanitunnus. Tunnuksen on suunnitellut Esko Hakulinen.

    Tunnuksen keskuskuviona on miekka, jonka terästä versoo oliivipuun oksa lehvineen ja marjoineen. Kuviota kehystää miekan ponteen kiinnittyvä laakerinlehväseppele. Miekka symboloi sotilaallista toimintaa ja siitä versova oliivinlehvä rauhaa. Laakerinlehväseppele kuvaa kunniaa ja edistystä.

    Suomen Rauhanturvaajaliitolla on yksinoikeus tunnukseen ja sen käyttöön.

    Liitto on nyt teettänyt kaikille yhteisestä kriisinhallintaveteraanitunnuksesta HOPEISEN RINTAMERKIN, jonka hankkimiseen on oikeutettu jokainen kriha-veteraanikortin haltija.

    RINTAMERKKI on aitoa 925/00 hopeaa ja sen halkaisija on 16 mm. Merkki toimitetaan yksittäispakattuna kiinnitettynä pahvikorttiin, jonka kuva-aihe on sama kuin veteraanikortissamme.

    Merkkiä myydään aluksi vain liiton jäsenyhdistysten kautta ja sen jäsenhinta on 25 euroa (ei-jäsenille 35 euroa). Myyntituotolla tuetaan liiton kriisinhallintaveteraani- ja vertaistukitoimintaa. Toimitukset yhdistyksille alkavat YK-päivän jälkeen.

    Yhteystiedot jäsenyhdistyksiin: www.rauhanturvaajaliitto.fi/jasenyhdistykset

    Teksti ja kuvat: Esko Hakulinen

     

Rauhanturvaajaliitto 50 vuotta

nuku2017

Suomen Rauhanturvaajaliitto ry     Sivustokartta
Ylläpito